1 varastossa
1 varastossa
1 varastossa
7,00€
Pakuri on erittäin vahva antioksidantti, eikä tällä hetkellä ole tiedossa toista ainetta, jonka antioksidanttikyky olisi lähelläkään yhtä suuri kuin pakurilla. Siitä on löydetty yli 200 erilaista vaikuttavaa ainetta.
Pääsääntöisesti pakurikääpäteetä on käytetty satojen vuosien ajan varsinkin Venäjällä tulehdusten rauhoittamiseen, ihon kunnon kohentamiseen ja immuniteetin vahvistamiseen.
Jauheesta voi tehdä teetä sinällään tai sekoittaa muun teen tai kahvin joukkoon tai ripotella vaikkapa pirtelöihin. Usein teehen lisätään mausteeksi tai makua lievittämään esimerkiksi lakritsinjuurta, hunajaa tai mantelimaitoa.
Pakuria voi myös pakastaa.
Huomio! Pakurikääpä ei sovi sieniallergikoille, eikä antibioottien kanssa samanaikaisesti käytettäväksi.
Zappi suunnittelee ja valmistaa yksilöllisiä ja mieleenpainuvia, vahvasti suomalaiseen kulttuuriin ja uskomuksiin pohjautuvia koruja arkeen ja juhlaan. Luukorut sopivat myös yrityslahjoiksi erityisen hyvin. Korut valmistetaan pääosin hirven, karhun ja ilveksen luusta.
Rötsäntie 5, 75530 Nurmes
mervi@zappi.fi
050 5421 099
Zappi © 2021 – Kaikki oikeudet pidätetään
Nettisivut toteuttanut ja ylläpitää Labona Oy